Liput myynnissä nyt!

Ryhmäteatterissa

lauantai 19. helmikuuta 2011

Reilu viikko ensimmäiseen ennakkoon

Tämänpäiväisissä treeneissä on ollut lempeä tunnelma. Johtunee lauantaista.

Kävimme aamupäivän porukalla läpi pientä tekstiviilausta, jonka jälkeen suurin osa lähti viikonlopun viettoon, osa muihin töihin. Me muutamat avasimme viinipullon ja jäimme tunnelmoimaan Kerkko Koskisen lähettämää musiikkia . "Mä en sais vielä soittaa tätä teille", totesi Susanna laittaessaan musiikin soimaan. "Se on kuulemma vasta alussa".

Vaan se toimii. Biisin sanoittanut Anna Viitala on napannut näkemästään harjoituksesta monia asioita ja vienyt ne uudelle tasolle.

Prosessissamme monet palat; näyttelijäntyö, tekstimateriaali, lavastus ja puvustus ovat edenneet rinnakkain ja muovanneet toisiaan. Musiikki toi taas oman lisänsä.


Pihla ja Jari kuuntelevat uutta biisiä.


Terveisin,

Olga, ohjaajan assistentti, käsikirjoittaja & taustatutkija 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti