Esitystä on pusattu niin kollektiivisesti, että ei pressi yhtä yskäistä ihmistä tarvitse (tiedättehän sen hakkaavan alkavan flunssan yskän, joka on niin paha, että oksentaa). Vielä tiistaina tärisin kuumehorkassa, näin puolivalveunia toisen puoliskon tekstistä. Jostakin syystä en laskenut lampaita vaan sitä, kuinka moneen lauseeseen liittyy todella harhaisen assosiaatioketjun kautta sana diktatuuri. Uni katkesi siihen, kun tuottaja Juska ja assari Olga tulivat koputtamaan (lue: oven läpi) ja veivät lempein mutta määrätietoisin ottein lääkärin juttusille.
Täytyy kyllä sanoa, että reseptiflunssalääkkeet on tiukkaa tavaraa. Heti helpotti. Keskiviikkona heräsin kuumeettomana, otin huikan lääkärin määräämää aivan fantastista efedriinipohjaista yskänlääkettä, pistin pari särkytabua huuleen ja – maailma oli ehjä ja kirkas.
Kakkosta on laitettu tänään läjään. Pari askelta oikeaan suuntaan, yksi väärään. Hidasta kitkuttamista. Mutta eteenpäin. Tällä hetkellä kakkosen ongelma on se, että on vain rajallinen määrä näyttämöllisiä tilanteita oppituntimaisten luentojen ympärille. Toimintoja, tilanteita ja näyttämökuvia täytyy kirkastaa. Ja saumoja ja aiheiden kuljetuksia. Ei sen kummempaa. "Peanuts", sanois amerikkalainen.
Susanna, ohjaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti