Liput myynnissä nyt!

Ryhmäteatterissa

lauantai 12. helmikuuta 2011

Kaksi viikkoa ensimmäiseen ennakkoon


Olga kasaa rakennetta ja tonnikala-soijarouhepastaa.


Nörttikeskittymä laajenee. Kuvassa Hanna Nikkanen ja Jari Hanska.


Keittiön kaapissa on Eduskunta-esityksen rakenne...

Perjantaina menimme läpi Lex Soininvaara -jakson, koko ensi viikon harjoittelemme esityksen toista osaa. Viimeisellä harjoitusviikolla yhdistämme osat toisiinsa.

Käsikirjoituskinkerien volyymi on kasvanut. Paikalla ovat jälleen Ruusu Haarla, Akse Pettersson, Susanna Kuparinen ja Olga Palo, nyt myös Jari Hanska, joka paitsi näyttelee esityksessä myös taustoittaa ja käsikirjoittaa. Jari penkoo hallintarekisteriä ja selvittää parhaillaan mikä on valtion hallinnon osuus harmaan talouden torjunnassa. Jari lähetti tänään aamupäivällä eduskunnan tarkastusvaliokunnalle tukun kysymyksiä, liittyen Sailaksen kommenttiin (lue edellinen postaus). Tarkastusvaliokunnan kansanedustajat soittelevat Jarille ja antavat aika ympäripyöreitä lausuntoja, mutta hyvää materiaalia niistäkin saa. Niin, tästäkin tehdään kohtaus.

"Tää harmaa talous on ihan loputtoman syvä suo. Pohjalta varmaan löytyy muutaman tutkivan journalistin kalmot, jotka ovat yrittäneet saada tästä hommasta jotain tolkkua", Hanska naureskelee.

Uusi vahvistus käsistiimiin on tutkiva toimittaja Hanna Nikkanen, joka kaivelee ensi viikon Helsingin Mekaanikontaloa, veroparatiisiyritystä, joka on rahoittanut kolmen ministerin vaalikampanjoita: Häkämiehen, Kataisen ja Lehtomäen.

Hanna harrastaa kaikkea Häkämieheen liittyvää.

"Hahaha, jäljet johtavat Neitsytsaarille... Miksi näitä ministereitä ei ole tähän asti pakotettu kommentoimaan tätä asiaa", Nikkanen ihmettelee.

Harmaa talous -jakso on esityksen toinen osio väliajan jälkeen. Tällä hetkellä siinä on 13 eri palaa, eli on pakko karsia joitakin jaksoja kokonaan pois. Tai lyhentää rajusti. Se on hankalaa, koska kaikki tuntuu tällä hetkellä tärkeältä.

Ruusulla esimerkiksi on käsittelyssä kokousteksti, joka on nyt 80 sivun pituinen, lyhennetty jo puoleen – eli todella pläski edelleen. Lopullinen pituus voi olla max. 15 liuskaa. Samalla pitää olla tasapuolinen, eikä saa tarkentaa väärään kohtaan. Pitää saada välitettyä yleisilmapiiri, mutta napata tarkasti oleelliset puheenvuorot ja bointsit. "Aaaargh."

Susanna, ohjaaja

Jk. Vanhasen lautakasasta kuulimme tänään kiinnostavan uuden huhun, vaikkakin se on vain yksi sivujuonne koko paketissa.


Akse ja Ruusu, nörtit tauolla. "Mä en oo tauolla!" Ruusu karjuu. "Kiitos Olga ruuasta. Öö, öö, öö, voidaanko nyt tilata sitä pizzaa", Akse säestää sointuvalla baritonillaan (ironia alert).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti